Tekst piosenki
Silmänkantamattomiin jää silmät sokaisee
Viima täynnä viimmaa viiltää läpi käsien
Vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa
Mistä voimme täällä elää?
Mistä löydämme tien eteenpäin?
Kylmenee ilma vaikka päivä pitenee
Ei metsä säältä suojaa anna
Harvoin näyttäytyvät selviytyjät erämaan
Taakse jääneet eivät pääse haudan rauhaan
Vuoret ympäröivät saalistaan, niin vailla uskoa
Mistä voimme täällä elää?
Mistä löydämme tien eteenpäin?
Ei elo kohtaa kuolemaa
Ainoastaan kärsimystä ja tuskaa
Viety on kykymme kulkea
Voimat askeleiden ehtyneet
Heikkoina ja haluttomina
Turmioon eksyneet
Taivaan paino laulaa kuorona
Korviamme sen sävel piinaa
Riistäen vapautemme, synnyttäen pelkomme
Saa meidät säälin unohtamaan
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii
Menetetty toivo viimeisten
Vuoret ympäröivät saalistaan, seuraavaksi iskevät
Mistä kukaan täällä elää?
Mistä löytää tien eteenpäin?
Susille jäävät uhreiksi heikot
Vahvat saavat susien tahdon
Silmät sokeina seuraamme ääniä
Vain ihmisluonto pahuudesta elää
Vaisto ottaa vallan kun mieli kääntyy mustaan
Ei näy taivalta jalkojemme alla
Suden loimi yllään, epätoivo apunaan
Pian ensimmäinen tarttuu aseeseen
Tekee lopun jumalanpilkasta ja hulluudesta
Kun viimeinenkin syyllistyy murhaan
Näillä hyisillä poluilla
Minne pimeässä ryömimme
Sinne pedot vaeltavat
Olemme esittäneet roolimme
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii menetetty toivo
Kuule tuomittujen huuto
Valo paljastaa veriroiskeet lumessa
Teoistamme heijastuu matkamme määränpää
Ei elo kohtaa kuolemaa
Kärsimyksen voi lopettaa
Luontoamme pelkään
Vaan enää en voi huutoja vaientaa
Niin sade viimeiset varjonsa langettaa
Lakeudet muuttunett hautausmaiksi
Saman taivaan alla selviytyjät erämaan
Sodan muiston tieltään tuuli pyyhkii
Se kaikuu seinämistä
Ilman halki kiirii menetetty toivo
Jo unessa kuulen tuomittujen huudon
Ostatnio szukane utwory:
Yesterday When I Was Young
Marc Almond
Yesterday when I was young The taste of life was sweet as rain upon my tongue I teased at life as if it were a foolish game The way the evening breeze...
The Serpent Has Spoken
Marauder
Plant the seed of hate into your soul Slowly branching out to overtake your mind Overwhelmed with fear pain and propaganda Brainwashing the youth t...
When it's your time
Marc Almond
When It's your time It's your time To cross the line And who knows Just how the end will find you Satisfied unsatisfied Complete or incomp...
Power from the Sky
Marauder
Far Way In The Sky Holy Light In The Night Million Rays Shining Bright Straight On Us, Guiding Us On His Way Where The Lost Horizons Have An...
Spread Your Wings
Marauder
Untold desire Lurks deep inside your heart It burns you down a secret fire And strong emotions Can't take you very far Lightens your may in the...
The Beast Is on the Highway
Marauder
I see the beast dressed in black I see its lights staring at me The tires are flat ready to conquer the galaxy All the seats are dressed in leather...
The End of a Madman
Marauder
The time has come but he is the one He's the eye, the eye of the storm Behind the scenes the true life begins He has nothing to lose in this world...
Widow Weeds
Marc Almond
She draped herself in widow weeds Veil of black and buttoned sleeves Hid her face from the world A shadow where once had been a girl Her husband of p...
The Grand Illusion (Demon cover)
Marauder
Take a last shot at the sunrise See the wheel of fire turn round There's a thirst that burns within you A need for something strong Taking you on...
The Firebrands
Marauder
Unforgotten nights Of sacrifice and heroism Unbelievable tales Across the waters of our seas Dynamites and tears Seas of blood and destruction...
The Greek Revolution Begins
Marauder
Konstantinopolis' burning Dramatical scenes make fear become hate Revolution or death must begin Before it's too late And from Europe the Greeks...
The Great War
Marauder
United Powers are ready for the fight The Central Ones follow side by side Writing neon history Killing people innocent, killing endlessly Killin...
Until We Fall
Marauder
We stand above the human race Blessed all we're living our last days Inspired by the Metal Gods We travel through the mud & dust We carry on...
Caso Perdido
Manuel Turizo
Este fue mi último intento contigo, Por mi puedes hacer lo que tú quieras. Nada queda pendiente entre tú y yo, ya no Y que te vaya bien solo quisiera....
The Return of the Warrior
Marauder
We open the gates to welcome our king Returns to his place, to his land of the free He is the first of all, a brave man, a source of light Breaks u...
Terror with Terror
Marauder
Fire The towers collapse Helpless As your country burns Blind rage Dogs of war unleashed Torture Names for our killing list Answer terror wit...
United We Fall
Marauder
We stand up fight for our brothers A generation enslaved by its leaders Unleashed from the chains of terror We rise as a force of destruction Will...
Ostatnio dodane piosenki
She calls out to the man on the street "Sir, can you help me? It's cold and I've nowhere to sleep Is there somewhere you can tell me?" He walks on...
I'm holding on your rope Got me ten feet off the ground And I'm hearing what you say But I just can't make a sound You tell me that you need me T...
Wszystko ma tutaj wielki sens ścieżki spętane przerażeniem świątek srożący się przy drodze i w ustach chleba kwaśny kęs Wszystko ma tutaj...
Nocami być razem jest prościej, we władzy ciała jest dusza, nic nas nie drażni, nie złości, poważnych tematów się nie porusza. Zamykam oczy i b...
Chcę wolne od zaraz Chcę wyjechać daleko Chcę pobyć tam sama Chcę się poczuć tam lekko Chcę wolne natychmiast Chcę inny krajobraz I dźwięki,...
Zeszłam ze szczytu w nowej sukience Nikt mnie nie widzi, może nadal tam jestem Byłam na szczycie, stamtąd trudno jest dostrzec Że w mieście moim są...
Nie rozumiesz Nie rozumiesz Jak bardzo kocham Cię ! Czy to wszytko poszło w piach? Czy to wszystko zniszczył czas ? Płoniemy, płoniemy Teraz p...
Freon (ft. Dawid Podsiadło, Duit)
[Zwrotka 1: Oskar] Później leżą patrząc w sufit, to spółka w takich bajkach Szlugi, potem drugi, kółka z Lucky Strike'a Na podłodze sterta ubrań: m...
Zabierz tę miłość (ft. Julia Wieniawa)
Zabierz tę miłość Nie mogę jej już znieść Uczucia giną Jak deszcz i śnieg Poganiam je Wyprzedzasz mnie Przecież też wiesz Mijamy się Moja ni...
[Intro: Rafał Walentynowicz] O 15:30 Solar i Białas w asyście ochroniarzy, policji i straży miejskiej pojawili się w Liceum im. Batorego w Warszawie....
Za krótki sen (ft. Dawid Podsiadło)
To był tylko za krótki sen Przeleciałam przez palce w cień Tuż pod tafla się rozbił nurt Szara woda porwała mnie To był tylko za krótki sen Pow...
Przypływy (ft. Ralph Kaminski)
Z prądem przypłynąłeś do mnie Zatrzęsienie Krąży we mnie teraz wszystko Dokąd – nie wiem Czy to normalne jest By z dnia na dzień oszaleć tak M...
Słodka jak truskawki latem A trzyma w łapie tylko kubek słonych łez Skromna jak pole fiołkowe I to w ponury dzień Ej, chyba dzwoni kurier Tylko s...
Nie wiem czy to miało sens Hulać tak, hulać tak Kolejny raz Carpe diem z dnia na dzień A potem sza Cicho sza, cicho sza Sorka za ten telefon...
Na serio tak wleciała z takim różowym outfitem, cała odpalona Wyszła z limuzyny Wchodzę do szkoły dobrze ubrana SGH, Dolce Gabbana Wreszcie Juli...
Wakacje w Warszawie idą całkiem płynnie Ty wciąż tańczysz, ja wciąż oblewam siebie winem Taki chyba biznes Robię ci już setne zdjęcie Sama nie wie...
Zakochałam się w nieznajomym Zobaczyłam go w tramawaju Chyba w dziesiątce Na wyścigi bez biletu błądzę Na pierwszą lekcję nieprzygotowana Spóźnię...
nie byłem sam choć bylem sam i mówię wam, ze to zero dram i mogę grać dalej stać nie będę bać się uwierz waść nie chcesz mnie znać nie chce c...
Niech widza jaka z nas jest para Od różańca i browara Wszyscy się na nas patrzą W rytm tańca klaszczą Zobacz jestem idealna spadam z nieba jak ma...
Wow Chuja kładę na was robię czystkę Niepozorny chłopiec, który rozjebie Ci biznes Wkoło cały dzień, cały dzień piszę listy Sobel przecież nie jes...
Inne piosenki wykonawcy
"Kuolee karja, kuolee suku, samaten itse kuolet; vaan nimi ei koskaan kuole, hältä ken on hyvän saanut. Kuolee karja, kuolee suku, samaten itse kuole...
Astu saliin kadotuksen Tänne varjotkaan eivät sinua kutsu Kuuletko, tunnetko mitään? Joku hengittää kiivaasti hamuten ilmaa Kuiskaukset kaikuvat loput...
Ruttolehto incl. Päivättömän päivän kansa
Kävi matkallaan lammelle tuntematon Lupaa kysymättä juomaan siitä kumartui Tiedon varjellun mieleensä virautti Suunsa loitsuilla kätketyillä täytti...
Taistelu Pohjolasta (Re-Record)
Aseisiin, oi pohjoisen soturit! Isiemme pyhällä maalla vihollinen meitä vastaan kruunataan vain kuolemallaan. Kristityt karkoitetaan. Taivaansa portei...
Pimeyteen joka täällä on Ei ketään voida valmistaa Täällä on kylmä Ilma kuivaa suuta Köysi hiertää jalkaa Köysi sama hiertää kaulaa Nälkä on öi...
[PUNAISEN LUMEN VALTAKUNTA] Aseisiin, oi pohjoisen soturit! Isiemme pyhällä maalla vihollinen meitä vastaan kruunataan vain kuolemallaan. Kristityt k...
Kotini tuulen, kotini aaltojen, toi kaiho minut takaisin. Lämmöllä tervehdit matkaajaa joka sinun laulusi laulaa. On kotini näillä rannoilla, kotini t...
[ASKELMILLA] [esinaytos] [MAAILMALLE] Kuun vielä varttuessa kulki kuiskaus päällä veen kaukaa. Aallot levotonna löivät vasten sateen pieksemää rant...
Tulkaapa äijät, nyt ryypätään kun minun hautajaiseni on. Itse kun tänne kuoppaan suistuin seuraksenne vain taivu en. Kuten sinä, kuten minä, vaikka t...
Kuule kuinka tuulen tytär laulaa kaunista lauluaan. Kuinka henkäyksensä lumpeita hiljaa liikuttaa. Syvään vihreään silmien noiden valo tähtien lankea...
Saapui hän keskelle hävityksen kylään ammoin niin rauhaisaan. Katot hehkuivat väreissä liekkien ja veri rakkaiden peitti maan. Vihan nostatti ja kiir...
Verellä kirjoitettu kirja elämän Käsissä sodan maailman luojan Yli kuluvan talven voiko kuoleva jaksaa Haavoittuneenakin susia kutsuen Eikä miekka pa...
Hävitetty on maailma, johon synnyimme. Tuhottu kaupungit, joissa asuimme. Päiviä sitten jätimme kaiken taaksemme, toivoen että jostain löytäisimme v...
Black heart of snow Tell me secrets Of the forgotten Who lived before Father cursed his sons Daughters were left to die Cult of frost and hate The gr...
Jo pimeys saa Laskeutuu kuolleiden maahan Alas taivas painaa päämme Hävityksen silmiltä piilottaa Yksin yöstä kurkotan valoon Sen halki huudan: p...
[1] "Muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta. Meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu. Ranta oli hiljaisempi kuin ko...
Tääl' lakeuksilla Pohjolan he asustelivat, muuan pakanakansa lähes unhoon vaipunut. ne vimmaiset, jotka veljiänsä puolustivat, he, joita kastettu ei a...
Kuuletko tuulen vuoria jäytävän? Jäälinnoissa talven yksin se ulvoo. Vapautettu pakkanen pian meidät saavuttaa. Rautaportit avautuu, on aika kuoleman....
Katkennut terä kädessäni, verivana rinnallani. Vain tyhjä huotra maahan tallattuna seuraa kun lähden taas. On vihollinen kaadettu, voittamaton v...
Halki jumalten metsästysmaiden vaelsi luontoon syntynyt lapsi. Hänen kuulin mennyttä kiroavan. Kaikkä menneet oli, ne roihuta sai. Tämä on polkumme p...
Kun toinen salama maahan löi hän tointui unestaan. Tahtoi hän kokea voimiaan, ne liian heikoiks' osoittain. Aikuistua saanut vielä ei, ei hallita ukk...
"Aurinko ja kuu. Syttyneet kaukana sieltä missä lehväin suoja yllein kumartuu. Kai vuosia olen jo kulkenut muassa metsien kansojen. Olen oppinut viis...
Vina, vegsvinn, thjodnuma Rivers born of hvergelmir Bjöll, strön, ylgr, leiptr Born of the great valhall All of them flow In the lands of midgardr La...
[Metallica cover] Make his fight on the hill in the early day Constant chill deep inside Sounding gun, on they run through the endless grey On the fi...
Ihmisen aika (Kumarrus pimeyteen)
Tämä on rauta Raudassa sodan kaiku Sodassa kaikki jotka nälkä alisti Tämä on kulta Kulta, tuo sodan airut Kullassa veri jonka ahneus vuodatti Te...
[Merciless cover] Unleash the powers Powers of destruction Hatred within us The darkest obsession Gods of the sea Gave us the mind Gods of warm now l...
Nuo valkoiset kentät tätä maata hallitsevat Jään välkehtiessä hiljaa itkevät Kaiken kuolevaisen ajat muistavat Halki pohjoisen kirkas taivas siintää...
Jäästä Syntynyt / Varjojen Virta
Auringon kuoleman syntyäkseen Uusi maailma tarvitsee Vain pisaran vettä kylmyyteen Käsillä juoksemaan ihmisten Hiljainen järvi kauas kantaa Säveltä m...
Raunioita tuhotun kaupungin vierestä katsellen Vai yläpuolella auringon eksyneenä taivasta halkoen? Koska kuoli tuo kurja olento, tiedä en Kynnet sel...
Missä lienee hän joka kylänsä möi, johti vihollisen hyökkäykseen? Missä lienee hän joka veljensä verta jalkojensa juureen vuodatti? Kuka lienee hän v...
Vina, vegsvinn, thjodnuma Rivers born of Hvergelmir Bjöll, strön, ylgr, leiptr Born of the great valhall All of them flow In the lands of midgardr La...
Kulkija rauhaa etsien Kynsistä petojen haavoja sain Katveeseen, suojaan metsien Kiirii laulu isien kaikuna ain Laulu isien kaikuna ain Taistelun huur...
Kuolleille kirjoitan nämä sanat. Kuulen pimeydessä huutonne, näen valossa hahmonne. Niin monta teistä jouduin hautaamaan ja maasta kaivamaan. Juoks...
En enää yksin hallitse koskia ja metsää Puitani koura kyltymätön repii juuriltaan Kuka valtakuntani rajoja käydä uskaltaa Näin rikkoa iäisyyksien rauh...
Painavi mieleni kuin kaikki maa. Vaipuu jo eloni sammalten taa. Ikihonkain siimekseen yksin nyt jään. Menneet on linnut sen, lehvät vain nään. Sulke...
Köyliönjärven Jäällä (Pakanavedet II)
Saapui hän, sanansaattaja käännytetyn kansan totuuttansa opettamaan meille vääräuskoisille. Uhattuna kirvestänsä teroittamaan talonpoika - puolesta me...
Äärellä veden luodolla istuen polviin päänsä painaneena. Laineet kolean tuulen syleilyssä taakkansa saavat kantaakseen. Nähnyt on tulta, nähnyt on ku...
Katseessani kirkas valo matkaan läpi autiuden. Kenttä taistelun taakse jäänyt vain toistaa vaimeita kirouksiaan. Veljeni ja viholliseni; ei kukaan he...
Polku jostain tuttu vie eksyneet mukanaan Kaatuneet puut metsän reunaan askeleet johdattavat Tällä vielä kaikuu laulu niiden muinaisten voimien Joi...
Jumalten Kaupunki / Tuhatvuotinen Perinto
[alkusoitto] Tuhannen vuotta olemme kulkeneet eksyksissä, etsien kadotettua kansaamme, ja katso! edessämme avautuu tie jumalten kaupunkiin. [JUMALTE...
Veljet sekä siskot, kokoontukaamme yhteen pöytään! On meidän malja nostettava uudelle jumalalle. Tähden alla syntynyt meidän seuraamme nyt liittyy. H...
Auringon kullanhohde hiipuu pimeyteen, petollisen valloittajan loppu lähenee. Usvaisten metsien kansa valmistautuu hyökkäykseen, isiensä uskon puolest...
Katoaa kaikki mitä edessäsi näet Haihtuu vesipisara takaisin tyhjään Päivä syttyy ja hetkessä kuolee Katoaa kaikki minne muisti ei yllä Vuorollaa...
Katson pohjaan joen sulaneen Vesi taittaa valon himmenneen Katson itseeni, katson sairauteen Itseni kaikesta vapautan Niin kylmä maa jolla makaan...
Nälkä väsymys ja epätoivo ajavat meitä eteenpäin. En muista, koska joku meistä olisi viimeksi syönyt tai nukkunut. Päivät ovat lyhyitä, ja aurinko nä...
Joka ilta saman tuvan kuistilla Vanhus istuu, laulaa vanhaa laulua Sanat saarnin oksilta tuuleen lentävät Puun tuon tarinan muistaa enää hän Kolm...
[1] Kauan sitten kylän päässä syntyi kaksi poikaa, kaksi perillistä sodanjumalan karhuntaljoin verhotun. Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat...